Lintuharrastuksen ehdoton viehätys piilee siinä, että koskaan et voi tietää, mikä laji osuus eteesi. Kaukaa vaeltavia tai muuten vain eksyneitä seikkailijoita löytyy Suomestakin lähes viikoittain.
Tämän syksyn ehdoton yllättäjä on ollut viitatiainen (Parus palustris), josta on tehty jo lähes 150 havaintoa syyskuun alun jälkeen. Tätä ennen lajia oli nähty Suomessa vain n. 15 kertaa. Itsellänikin oli lajista aiemmin vain yksi bongaushavainto, mutta nyt kohdalle on osunut jo yhdeksän yksilöä. Laji on erittäin helppo erottaa terävistä "pitsä" tai "pits" äänistä. Laji hakeutuu myös mielellään auringonkukkasyötöille ja kantaa puuhakkaasti siemeniä muita lajeja kauemmas metsään.
Joka syksy idästä vaeltaa myös harvinaisia uunilintulajeja, ja muutama päivä sitten pääsin bongaamaan elikseksi hippiäisuunilinnun Joensuun HÖYLAS -lintuasemalla.
Alkusyksyn erikoisuutena voi pitää myös mustarasparven herkuttelua runsaalla omenasadolla. Karhujen ohella myös marjalinnut ovat kärsineet poikkeuksellisen huonosta metsämarjasadosta ja tulleet runsain joukoin pihoille.
Viitatiainen
Tohmajärven Värsilässä kuvattuja viitatiaisia. Lajin tunnistaa parhaiten äänestä ja lämpimämmän sävyisestä selän värityksestä. Ruumiinmuoto on pyöräkämpi, päälaki kiiltävän musta ja kurkkulappu on pieni. Myös nokan tyven valkoinen laikku on lajityypillinen, vaikka hömpälläkin voi olla heikko valkoinen täplä nokassa.
Kuvat: Canon EOS 50D + Canon EF 70-300 mm IS, 27.10.2010
Teeri hömö/viitatiaisen erottimena.
Hömötiainen
Tohmajärven Värsilässä kuvattuja hömötiaisia. Helpoimmin lajit erottaa äänestä. Pukutuntomerkeistä ehkä paras on hömötiaisen vaaleat siipipaneelit, jotka näkyvät myös paljain silmin monen metrin päähän. Hömötiaisen yleisväritys on harmaampi ja lajin niska on täyteläisempi. Monia muitakin eroavaisuuksia löytyy, mutta valokuvistakin lajeja voi olla vaikea tunnistaa.
Kuvat: Canon EOS 50D + Canon EF 70-300 mm IS, 27.10.2010
Hippiäisuunilintu
Hippiäisuunilintu (Phylloscopus proregulus) on nimensä mukaisesti uunilintujen ja hippiäisten väliin asettuva laji. Laji on noin hippiäisen kokoinen kääpiö, joka vaeltaa myöhäsyksyllä kaukaa idästä länteen. Lajin tuntomerkkejä ovat keltainen päälaenjuova, voimakkaa keltaiset silmäkulmajuovat, keltaiset siipijuovat ja keltainen yläperä. Näillä tuntomerkeillä lajin voi helposti erottaa samankokoisesta taigauunilinnusta. Lajin voi hyvällä onnella löytää myös lajityypillisen "tsuii" äänen perusteella.
Tämä pikku kaunotar on kuvattu rengastajan kädessä Joensuun Noljakan lintuasemalla, missä se tupsahti loppusyksyn piristyksenä rengastuverkkoon.
Kuvat: Nokia N96, 29.10.2010
Omenarastaat
Syyskuussa pihamaalle ilmestyi omenoita syömään n. 20 mustarastasta, joita avusti parhaina päivinä yli 50 räkättirastasta. Omenoita ropisi maahan sellaista vauhtia, että muutamana päivänä piti kerätä kilpaa rastaiden kanssa syksyn satoa talteen. Valtaosa mustaraista oli tämän kesän poikasia.
Kuvat:
Canon EOS 50D + Canon EF 70-300 mm IS, 12.9.-1.10.2010
Herkullinen kesäomena "Pirja". Nämä pehmeät omenat katosivat ensimäisenä rastaiden suihin.
Räkättirastas.
Koiras mustarastas ("mura") .
1kv koiras mustarastas .
1kv naaras mustarastas.
Syyskuvia
Tänä syksynä valokuvaaminen on jäänyt harmillisesti aika vähiin. Tässä kuitenkin jokunen shotti syksyn retkiltä.
Kuvat:
Canon EOS 50D + Canon EF 70-300 mm IS.
Ohrapaaleja Petravaarassa.
"Pilperoinen" Kyyrönniemessä.
Vaaksiainen art.
