28.6.10

Sammakkoiden vappuyö - Froggy Story on the First of May


Ajelin Vapun yönä 2010 pitkin itärajan väylää Ilomantsista etelään ja parinkymmenen kilometrin ajon jälkeen aloin ihmetellä kummia ruskeita kolmiomaisia roskia tiellä. Kuinka jostakin tukkikuormasta voikin tippua juuri samanmuotoisia kaarnanpaloja tielle?

Kun hidastin autoa, huomasin, että sumuisen yön asvaltti olikin täynnä sammakoita, yksittäin ja melkoisina ryhminäkin. Sammakot jököttivät sfinksimäisesti pakoillaan ajoradalla, ja aloin kuvata niitä auton valoissa ilman salamaa. Hämärässä lajit eivät oikein selvinneet, mutta läheiseltä suolta kuului koko ajan peltosammakon, rupikonnan ja viitasammakoiden ääntä.

Kuvista paljastui, että kaikkien lajien edustajia oli myös tiellä cooleina kököttämässä. Tiellä oli kolmenkymmenen kilometrin matkalla enemmän kuin 1000 samakkoa! Koskaan aiemmin en ole tällaista ilmiötä tavannut. Varmaan lämmin ja kostea tien pinta oli pysäyttänyt kutuvaeltajat nauttimaan kylmää suolampea miellyttävämmästä olotilasta?

Sammakkojen kurnutuksen yli kuului suon takaa metson hionta - aivan keskiyöllä - ja taivaalla vihelsivät kevää ensimmäiset mustalintuparvet. Eikä koko matkalla tullut vastaan yhtään autoa. Kameramies sai siis kykkiä tiellä sammakoiden tapaan aivan omassa rauhassaan.

Kuvat: Canon EOS 50D + Sigma 17-70 mm DG, 1.5.2010




Sammakoita oli tasaisesti pitkin ajorataa.



Rupikonna.




Rupikonna etenee kävellen, ei loikkien!



Peltosammakko 1.



Peltosammakko 1.



Viitasammakon tunnistaa suiposta kuonosta.



Luottavaisen otuksen slmistä heijastuvat vappuautoilijan valot.


3 kommenttia:

handbags kirjoitti...

so cool
great pictures
I enjoy your writing. Interesting articles...
knockoff handbags kk20101230dd
designer handbags

Anonyymi kirjoitti...

Ruotsi vaati Pohjois-Suomea ja Ahvenanmaata vuonna 1915. Korvaukseksi tarjosi "niin suuren osan Venäjän Karjalaa kuin maamme haluaisi." Syntyisi suur-Ruotsi ja pohjoissuomalaiset joutuisivat ruotsalaistamisen uhreiksi. Tohtori Aaro Pakaslahti kertoo tästä teoksessaan Suomen politiikka maailmansodassa.

Ruotsin Rotubiologinen instituutti toimi vuosina 1921-1976. Sen ensimmäiset uhrit olisivat todennäköisesti olleet Ruotsiin liitetyt pohjoissuomalaiset.

http://lyyxem.freehostia.com/teljo.htm


"Presidentti Relander kaatui ruotsalaismielisyyteensä kuusi vuotta sitten [1931]. Olin mukana siinä kokouksessa, jossa maalaisliitto päätti olla asettamatta presidentti Relanderia uudelleen presidenttiehdokkaaksi. Ja se tapahtui juuri hänen ruotsalaisystävällisen politiikkansa takia." - Veikko Heiskanen


Veikko Heiskanen oli geofyysikko ja geodeetti. Maalaisliiton kansanedustaja 1933-1936. 1935 sai eduskunnassa lain sukunimien suomalaistamisesta (Lex Heiskanen), jolla 250 000 suomalaista muutti vierasperäisen sukunimensä suomalaiseksi. Ohion yliopistossa 1950-61 Veikko Heiskanen johti tiedemiesryhmää, jonka salaisena tehtävänä oli laskea mannertenvälisten ydinohjusten tarkkoja lentoratoja ja osumatarkkuutta.


http://lyyxem.freehostia.com/lehti-2-1937.htm

Anonyymi kirjoitti...

Come enjoy games of Lol Gamer Studios,

Open website: http://www.kolumbus.fi/Killzone/Lol%20Gamer%20Studios/LGS%20ETUSIVU.html

and there is blog that requires that yuo have G-mail account and you have been invited: http://lolgamerstudios.blogspot.com/

send your questions and invite asks to: lolgamerstudios@gmail.com