8.8.11

Viirusirkkalinnun yö - Lanceolated Warbler in Värtsilä, Finland



Lintumiehet yllättävät vähän väliä ystävänsä kertomalla mitä eksoottisimmista lintulajeista. Eräs oikeasti harvinainen lintumaailman erikoisuus on viirusirkkalintu (Locustella lanceolata), jota tavataan Euroopassa vain Pohjois-Venäjällä. Aina muutaman vuoden välein viirusirkkalintuja eksyy Suomeen asti.

Laji on erittäin myöhäinen muuttaja ja ilmestyy meille esittämään hepokattimaista "sisittävää" surinaa vasta kesä-heinäkuun vaihteessa. Samaan aikaan aloittavat myös idänhepokatit laulunsa ja kokemattomalle nämä siritykset ovat erittäin hankalia erottaa.

Viirusirkkalintu viihtyy hyvin vaatimattomassa heinäisten niittyjen kasvustoissa, jotka ovat jo heinäkuussa pitkälle kehittyneitä. Tänä vuonna Värtsilästä löytyi monen vuoden tauon jälkeen "viirusirkkeli", joka piti laulupaikkanaan heinäkasvuston keskellä olevaa ohdakeryhmää. Laulu jatkui yhtenäisenä jopa kymmeniä minuutteja. Kuvatessa huomasi, miten koko linnun vartalo tärisee surinan voimasta.

Sumuisessa aamuyössä lintua ei meinannut erottaa millään kasvustosta, vaikka ääni kantaa jopa puoli kilometriä. Rinnalla pärräsi lisäksi kaksi yleistä pensassirkkalintua ja kauempana raksutteli viitasirkkalintu, joten lämpöisessä kesäyössä oli tunnelmaa kerrakseen.

Tässä on muutamia sumuisen aamuyön otoksia harvinaisesta laulajasta. Viirusirkkalintujen puvun viirutuksessa on voimakasta yksilöllistä vaihtelua. Tämä yksilö oli lähes vaaleavatsainen.

Kuvat: Canon EOS 50D + Canon EF 300 mm 4L IS, 21.7.2011







Heinäkuun kukkia - Flowers of July



Kesä motivoi aina kuvaajaa, sillä kedot ja puutarha hehkuvat uskomattomissa väreissä lyhyen kasvun hetken ajan. Nämä kuvat ovat oikeastaan eräänlaisia testikuvia uudella laatulinssillä, jonka sain viimeinkin hankittua. Uusi objektiivi toi aivan erilaisen mahdollisuuden syväterävyyden rajaamiseen ja taustojen hallintaan. Ehkäpä blogiinkin tulee kuvia taas hieman tiuhempaan tahtiin.

Nautitaan siis vielä hetki kukkien loistosta!

Kuvat: Canon EOS 50D + Canon EF 300 mm 4/L IS, 16.-17.7.2011