16.12.13

Tikkarengastustapahtuma 2013 - Ringing woodpeckers and their associates


Joulukuun alussa Suomen tikkarengastajilla on perinteinen tikkarengastustapahtuma jossakin Itä-Suomen maakunnassa. Tänä vuonna vuorossa oli EK ja Parikkala. Hieno sää mahdollisti myös kuvaamisen ja aloitin oman retkeni Kesälahden Varmosta. Havaintoja ja rengastuksia tuli viidestä tikkalajista. Tässä päivän kuvasatoa.

Kuvat: Canon EOS 7D + Canon EF 100-400 mm L + Sigma 17-70 mm, 14.12.2013
























24.11.13

Syksyn harvinaisia viivyttelijöitä - Rare birds in the dim of November




Kuluva lintuvuosi on ollut monessa suhteessa mielenkiintoinen ja monet melko vaikeasti bongattavat lajit ovat kerrankin antautuneet kuvattaviksi. Pientä tuurin tynkääkin on tosin ollut mukana, sillä Joensuun turturikyyhkyä ja Värtsilän harjalintua pääsi kuvaamaan suoraan auton ikkunasta.

Värtsilän koulun pihalla ja ympäristössä viihtynyt harjalintu onnistui erinomaisesti ravinnon etsinnässä, sillä suuria kovakuoriaistoukkia löytyi koulun nurmikolta kahlaajamaiseen nokkaan muutaman minuutin välein. 

Myös Penttilän turturikyyhky viihtyi ruokailemassa teollisuusalueen pihoilla ja teiden pientareilla. Siemensyöjänä se veteli kyyhkymäiseen  tyyliin koko ajan maahan tippuneita syksyn siemeniä

Erikoisin syksyn bogauksista oli Parikkalan Lahdenkylän pellolla joutsenparvessa viivyttellyt pronssi-iibis. Kuten nimikin jo sanoo, kyseessä ei ole aivan tämän alueen lintu. Tänä syksynä pronssi-iibiksiä on jostakin syystä nähty juuri joutsenten kanssa monessa paikassa. Lintumaailmassa kaikki on aina mahdollista. 

Pronssi-iibiksen bongaushetkellä sää oli varmasti syksyn synkimpiä, alkoi olla iltahämärä ja vettä tuli taivaan täydeltä. Kaukoputken känykkäkameralla otetut kuvat menevät paremminkin taidekuvauksen puolelle.


Kuvat: Canon EOS 7d + Canon EF 100-400 L ja digiskoupit Lumia 920 + Kamakura kaukoputki.


Harjalintu (Upupa epops) Värsilässä 8.-11.11.2013 












Nuori turturikyyhky (Streptopelia turtur) Penttilän teollisuusalueella 8.11.2013






Isolokki (Larus hyperboreus), Joensuu kaatopaikka 14.11.2013



Pronssi-iibis (Plegadis falcinellus) Parikkala, Lahdenkylä 8.11.2013


25.7.13

Hysykeppien vieraita kuvaamassa - Photographing Red-breasted Flycathcer (Ficedula parva) and it's friends on the yard



Tänä kesänä jatkoin jo monivuotista harrastusta, hyönteissyöjien kuvaamista pihamaalla. Strategisiin paikkoihin asetetut istumakepit ja oksat vetävät sieppoja, leppälintuja ja muitakin pihan hysyjä ympäristön hyönteiseloa tarkkailemaan.

Heinäkuussa perussieppojen lisäksi pihalle ilmaantui parikin pikkusieppoa, jotka ottivat heti uudet hysyoksat omikseen. Monen päivän turhan istuskelun jälkeen onnistuin sitten kuvaamaan tuulisena ja sateisena päivänä monta lajia lyhyellä aikaa. Hauskinta oli tietenkin, kun pääsi kuvaamaan vaihtopukuista aikuista pikkusieppoa päivää aiemmin asetetuilta oksilta.

Söpö pallero poseerasi lopulta kaikenlaisilla oksilla. Tässä kuvanäytteitä siitä ja sen kavereista.

Kuvat: Canon EOS 7D  + Canon EF 300 mm 4.0 L IS, 20.7.2013.


Pikkusieppotutkielmia








Harmaasieppoja



Kirjosieppoja







Nuori punarinta


Peipponaaras



Kesäyön valoa Tohmajärvellä


17.5.13

Petoja ja muita komistuksia - Beasts and beauties



Tämä on ollut erittäin hieno lintukevät, sillä peräperää on voinut nauttia tikoista, pöllöistä, kotkista ja kahlureista. Tänä vuonna haarahaukat ja suopöllöt ovat näyttäyneet poikkeuksellisen runsaina Tohmajärven lintupaikoilla. Myös mielenkiintoisia pikkulintuja tuntuu löytyvän. Esimerkiksi sinirinnalla on reviirii Tohmajärvellä ja eilen löytyi idäntiltaltti varoittelemassa pihamaalta. Myös valkoposkia on pysähtynyt lepäilemään Sääperille, Jouhkolaan ja Valkeasuolle ennätysmäärä.

Alussa muutamia kuvia kosmopolitiista mestarilentäjästä suopöllöstä. Tuurilla ja sitkeästi kameraa mukana roikottamalla mukavia dokumentteja on tullut myös kiljukotkasta ja haarahaukasta. Ja siinä sivussa monesta muustakin lajista.


Kuvat pääosin: Canon EOS 7D + Canon EF 300/420 mm L 4.0 IS






 Lapinpöllö Enon Sarvingissa




 Haarahaukka (Milvus milvus) Sinisellä Tiellä 






Kiljukotka (Aquila clanga) Sääperin yllä 






Kevätillan värejä





Kottarainen pesii Hopeakalliolla




Hopeakallion kahlurimuuttajia: pikkukuovi ja kapustarintoja





Lapin satakieli - sinirinta - on jäänyt laulemaan Tohmajärvelle






Pensastasku



Jouhkolan esiaikuinen laulujoutsenpari on mieltynyt pihalampeen