9.7.16

Pikkusiepon pesällä - Red-breasted flycatcher breeding in Tohmajärvi


 Pikkusieppo (Ficedula parva) on jokseenkin vähälukuinen vanhojen kuusikoiden ja aarnimetsien pesimälaji. Kesälomalla kävi uskomaton tuuri, kun löysin pikkusiepon pesän paikasta, jossa en ole koskaan aiemmin lintua tavannut. Monta kertaa kuuntelin tänäkin kesänä tällä alueella, mutta enpä vain osunut lauluaikaan paikalle. Pesä oli rakennettu lahon lepän koloon paikkaan, jossa oli puukiipijän pesä vuonna 2015. Molempien lajien pesälöydöt ovat ensimmäiset 45 vuoden harrastusuralla.

Koska pesä oli helposti kuvattavissa, näin herkullista tilannetta ei voinut jättää käyttämättä. Varmaan muutama lisäkuvakin vielä tulee, kun poikaset hieman kasvavat.

Valokuvat: Canon EOS 7D mark ii + Sigma 150-600 mm f/5-6.3 S DG OS HSM, 7.-8.7.2016



Ruokaa haetaan monen kymmenen metrin säteellä pesästä. Nokka täyttyy muutamassa minuutissa.


Muutamia kertoja emot tulivat myös yhtä aikaa pesälle.



Ja aina oppii uutta, poikanen pyllistää emolle ja tekee ulosteen suoraan emon nokkaan! Emo vie sen mennessään hakiessaan uutta hyönteislastia. Kuvatessa näytti siltä, että ruokinnan jälkeen emo aina odotti hetken josko poisvietävää olisi tulossa. Mielenkiintoista!


Pesivän parin molemmat linnut näyttävät naarailta, vaikka koiraalla pitäisi olla ainakin vähän punaista kurkussa. Koiras on siis korkeintaan 2 kv lintu.

Vai voiko olla, että pesää hoitaakin kaksi naarasta?



Pikkusiepon tunnistaa kaikissa puvuissa muodosta ja pyrstöntyven valkeista reunoista.



Kestääkö oksa linnun painon?



Samassa kolossa pesivä puukiipijä kuvattu kesäkuussa 2015.


5.4.16

Huhtikuu - April 2016


Keväällä kuvattavaa riittää. Missä vain vähän malttaa kameran pitää valmiustilassa, tilanteita kyllä tulee. Metsokukot soivat aamuisin rämeillä ja kankailla. Pelloilta ja sulapaikoilta löytyy kevätvireessä olevia lintuja. Tässä viime viikonlopun kuvasatoa.

Kuvat: 
Canon EOS 7D mark ii + Sigma EOS 150-600mm f/5-6.3 S DG OS HSM


Vuorihemppo, Valkeasuo, Tohmajärvi


Pohjantikka naaras, Tohmajärvi


Värirengastettu valkoselkätikkanaaras, Tohmajärvi


Tundrahanhiperhe kevätmuutolla, Siikalahti, Parikkala


Varis ja ruutana, Parikkala, Siikalahti


 Pyrstötiainen, Tohmajärvi



Vihderjahdikki (Micrommata virescens), Kirkkoniemi, Tohmajärvi

Kuva: Lumia 950XL


30.3.16

Talvilintuja - Winter birds 2016


Tähän sarjaan on koottu talven aikana otettuja lintukuvia ruokinnoilta, teerensoitimelta ja muilta lintupaikoilta. Kaikki nämä kuvat on kuvattu uudella Sigma 150-600 mm telezoomilla.

Täydennän sarjaa kevään mittaan kertyvillä uusilla otoksilla.

Kuvat:
Canon EOS 7D mark ii + Sigma EOS 150-600mm f/5-6.3 S DG OS HSM


Teeri






Töyhtöhyyppä


Laulujoutsen






Talitiainen


Töyhtötiainen



Hömötiainen



Mustarastas 


Punatulkku



Viherpeippo

Kottarainen


Naapurin kissa :)



7.2.16

Talvilintuja ja teleobjektiivin vaihto - Winter birds 2016 and testing Sigma EOS 150-600mm f/5-6.3 S DG OS HSM lens


Luontokuvablogini täytti 10 vuotta 26.1.2016!


Erikoisen talven 2015/16 linnusto poikkeaa melkoisesti edellisestä vuodesta, jolloin marjalintuja ja käpylintuja oli suurin parvin. Tänä talvena pääosassa ovat olleet tikat, joista käpytikka, harmaapäätikka ja valkoselkätikka ovat olleet lähes päivittäisiä vieraita piharuokinnalla. Myös varpuspöllö on näyttäytynyt useita kertoja. Välillä erittäin lauhasta säästä johtuen myös teeret ovat olleet  aktiivisesti soitimella. Erityisesti tiaisia tuntuu olevan vähän ja hömö- ja töyhtötiaiset ovat vallan kateissa!

Helmikuun alussa vaihdoin Canonin 300 mm 4L -linssin mielenkiintoiseen Sigma EOS 150-600mm f/5-6.3 S DG OS HSM -objektiiviin. Sigman suurikokoinen objektiivi on ollut käytössä vasta muutaman päivän, mutta ensivaikutelma siitä on vakuuttava. Tämän postauksen närhikuvat, kolme viimeistä käpytikkakuvaa, sinitiaiset ja yli 400 metrin päästä sumussa kuvatut teeret ovat linssin otoksia. Mielenkiinnolla odotan aurinkoisia päiviä ja uusia lajeja kuvattavaksi.


Närhi - Erasian Jay (Garrulus glandarius)








Käpytikka - Common woodpecker (Dendrocopos major)






Valkoselkätikka - Whitebacked Woodpecker (Dendrocopos leucotos)

Valkoselkätikkakoiras alkoi käydä piharuokinnalla joulun jälkeen ja näyttäytynyt ruokinnalla säännöllisesti helmikuulle asti. Kyseessä on renkaaton lintu, joka lienee viime syksyn suurvaelluksen tuoma. Ruokinnan talit ja talipötköt on suojattu jänisverkolla varislinnuilta.




Varpuspöllö - Eurasian Pygmy Owl (Glaucidium passerinum)



Sinitiaisia ruokinnalla - Blue Tits

Myös nämä sinitiaiset on kuvattu niukkaakin niukemmassa valossa suuren lehtikuusen varjossa. Toki kuvankäsittelyllä on tehty paljon, mutta linssi ratkaisee silti aina kuvan tarkkuuden.




Teerten peltosoidin

Kun tarkastin ensimmäitä postaustani v. 2006, huomasin että blogi oli avattu hyvin saman sävyisillä teerikuvilla. Ja kuvat taisivat olla tervämpiäkin kuin alla oleva kuva :)  No, ehkä pientä kehitystä on silti tapahtunut myös kuvaajassa. Kalusto on ainakin aivan eri maailmasta kuin vuonna 2006.

Soidinkuva on otettu testinä 420 metrin päästä sumussa Sigma EOS 150-600 mm f/5-6.3 S DG OS HSM -objektiivilla. Aika paljon irtoaa vielä siltäkin matkalta, ottaen huomioon keliolosuhteet.